Sivut

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

HAPPY NEW YEAR!

jukka1 Yleensä tähän aikaan vuodesta miuta edes jollain tasolla ahdistais se, että ihan pian vaihtuu vuosi. Se, että taas on yksi vuosi mennyt eteenpäin eikä elämä ole edennyt oikein mihinkään. Mut nyt, ehkä ensimmäistä kertaa elämässäni, odotan vuoden vaihtumista innolla.
jukka2 jukka3 Vuosi 2014 ei todellakaan oo ollu miulle mikään parhain vuosi. Tähän vuoteen mahtu niin paljon stressiä, ahdistusta ja kireyttä. Ja pahimpana, ihan liikaa hyvästejä.
jukka4 jukka5 Toki tähän vuoteen mahtui myös paljon positiivisia asioita. Hyviä keikkoja, aurinkoisia päiviä, iloisia nauruja, hauskoja synttäreitä ja onnellisia hetkiä. Ja tietysti vuoden mahtavinta juttua unohtamatta, huhtikuista Australian matkaa. Ne viisi viikkoa oli elämäni onnellisinta aikaa, enkä koskaan tuu unohtamaan sitä. Vaikka vuosi 2014 olikin surullinen ja ei-mikään-paras-vuosi, niin toisaalta se tulee kuitenkin aina olemaan yksi parhaimmista, koska sinä vuonna elin tähänastisen elämäni parhaat viisi viikkoa.
JUKKA6 jukka7 Mitä siis opin vuonna 2014? Opin, että unelmat tosiaan toteutuu, jos niiden eteen jaksaa vähän taistella. Opin, että vaikeistakin ajoista selviää. Opin, että hyvästit sattuvat, mutta että ne ovat väistämättömiä. Opin, että blogiin ei kannata luvata mitään kuukausittaisia videoita tai otanjokapäiväkuvanitsestäni -juttuja, koska ei ne kuitenkaan ikinä pidä.
jukka8 jukka9 Miulla on tulevalle vuodelle jo yhtä sun toista mukavaa tiedossa, enkä malta odottaa! Aion tehdä tästä vuodesta niin hyvän kuin mahdollista. 2014, Kiitän onnen hetkistä ja kasvattavista kokemuksista. 2015, lämpimästi tervetuloa!!
jukka10
 Kuvituskuvina toimi puhelinkuvia syksystä tähän hetkeen!



sunnuntai 28. joulukuuta 2014

You make me laugh, smile, and feel all warm inside.

Nyt palataan ajassa taaksepäin, aika tarkalleen kuukauden päähän. Sinä viikonloppuna oli Atskyvennoksen pikkujoulut, enkä muista millon elämä olis ollu yhtä ihanaa Australian jälkeen, kun tuona viikonloppuna. Yövyttiin kodikkaassa vanhassa tuvassa, jonka teki entistäkin kodikkaammaksi lähes koko ajan palava takkatuli. Joulutunnelma oli taattu monien kynttilöiden ja jouluvalohjen ansiosta, ja seurakin oli priimaluokkaa. Se oli kertakaikkiaan vaan täydellinen viikonloppu. taustakuva lights takka meikki cozybed music jeee XD tuisku ÿo iinis hih hohoh ihanat normipäivä Nyt näiden tunnelmallisten, onnellisuutta huokuvien kuvien jälkeen voinkin ilmoittaa, että lomat on nyt lusittu, ja huomenna koittaa paluu arkeen. Iskän kyydillä. Syy on se, että loman alkamisen kunniaksi ajoin autoni ulos tieltä. Siellä se on vieläkin korjaamolla. Mahtavaa. Kerrassaan mahtavaa.