Sivut

tiistai 9. toukokuuta 2017

Yhden seikkailun loppu on uuden alku

blogi blogi blogi blogi blogi Barcelonasta oli aika suunnata takaisin kotiSuomeen, jonne lähdin iloisin mielin. Ei siksi, etten olisi reissussa enää viihtynyt, vaan siksi, että kaipasin edes pientä taukoa ainaisesta paikasta paikkaan siirtymisestä, ja toki oli mukavaa nähdä taas ystävät ja perhe pitkän tauon jälkeen.

Suuri seikkailuni on siis tällä erää ohi, ja nyt on kesän verran aikaa kerätä rahaa uutta seikkailua varten. Nämä yhdeksän ja puoli viikkoa maailmalla selkeyttivät ajatuksia ja toivat hurjasti itsevarmuutta. Tein niin paljon asioita, joita en vielä vuosi sitten olisi ikinä uskaltanut tehdä. Reissaaminen muokkasi asennetta ja elämänkatsomusta, ja tiedän nyt paremmin kuin koskaan kuka olen, ja mitä haluan. Uskallan olla oma itseni ja rakastan itseäni sellaisena kuin olen. Tiedän pystyväni mihin vain ja uskon siihen myös. Reissuun lähtö oli siis kertakaikkisen oikea päätös, ja tästä päätöksestä olen hurjan onnellinen. Matkustakaa ihmiset, matkustakaa!

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

BARCELONA

2 3 1 2 4 5 6 7 8
 25/4/2017 - 29/4/2017

Odotukset Barcelonaa kohtaan olivat korkeammalla kuin todellisuudessa muodostunut mielipide. En tiedä johtuiko se vain reissuväsymyksestä joka jo Espanjaan saapuessa alkoi painamaan, vai eikö Barcelona kertakaikkiaan ollut minun kaupunkini. Koko Espanja oli tavallaan pieni pettymys, sillä odotin maalta paljon enemmän, mutta jostain syystä se ei missään vaiheessa tuntunut "omalta". Sinänsä Barcelonassa ei ollut mitään vikaa, sieltäkin löytyi paljon kaunista arkkitehtuuria, hyvää ruokaa ja kaiken lisäksi meri, mutta mitään lempparikaupunkia en siitä kyllä saanut. Jossain vaiheessa elämää täytyy antaa Espanjalle uusi mahdollisuus ja katsoa miltä sitten tuntuu, mutta tällä kertaa näin.


MADRID

2 1 1 2 3  
22/4/2017 - 25/4/2017

Madridin ihmispaljous tuli aluksi pienenä shokkina. En ollut kokenut samanlaista tungosta edes Lontoossa, ja siihen tottuminen vei aikansa. Loppujenlopuksi pidin Madridista kuitenkin ehkä eniten kaikista Espanjassa vierailemistani kaupungeista. Kaupungista löytyy vehreitä puistoja ja paljon kaunista arkkitehtuuria, joista tosin mielestäni kauneimmat paljastuivat ranskalaiseksi arkkitehtuuriksi... Sääkin oli Madridissa parhain, sain jopa yhden shortsikelipäivän!