Sunnuntaina tasan kaksi viikkoa sitten pääsi taas peto irti. Laskeskelin tossa, että tää oli miun seitsämäs kerta Antin keikalla. Kaksi ensimmäistä oli Idols-konsertteja, eikä niitä oikein voi mukaan edes laskea, koska niihin menin lähinnä Hanna Pakarisen takia jota lapsena kovasti fanitin. Joten sanotaan, että nyt vihdoin näiden viiden keikan jälkeen, oon saavuttanut tasapainon, kultaisen keskitien. Enää keikan jälkeen ei tule sitä tajunnanräjäyttävää fiilistä, joka johtaa totaaliseen sekoamiseen ja itkeskelyyn seuraavien päivien ajaksi. Nyt voi vain hymyillä leveästi ja olla onnellinen siitä, mitä just tapahtu.
Tää Lahden Sibeliustalon keikka on varmaan miun lemppari näistä kaikista Antin keikoista joilla oon ollu. En kiistä ettei Miehikkälän tiivistunnelmainen ja hikinen teltta tai Ruisrockin räjähdysmäinen yleisön villiintyminen olis olleet ihan mahtavia kokemuksia, mutta oli upeaa huomata että mukana voi bailata ja laulaa täysiä ilman sitä päälle vyöryvää humalaista ihmismassaakin. Fiilis oli vähintäänkin yhtä hyvä kuin Ruississa, ja silti oli tilaa olla ja hengittää.Keikan jälkeen kysyin Millalta "No, sainks mie nyt siusta keikkakaverin?" Ja sain myönteisen vastauksen. Vihdoin. Joten, nähdään taas pian Antti! No English today, sorry.(I'm just rambling about the concert that I was at two weeks ago.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti