Puhun Pariisiajastani kahdessa ajanjaksossa, ajanjakossta ennen joulua, ja nyt. Ennen joulua täällä viettämäni ajan asuin Palaisaussa, ja elettiin luonnollisesti syksyä. Todellisena kevätihmisenä yllätyin suuresti siitä, miten kovasti rakastuin Pariisiin syksyllä. Tuo kyseinen vuodenaika sattui olemaan huomattavasti kuivempi, lämpimämpi ja kauniimpi kuin mitä se on ikinä Suomessa ollut, joten tällä lienee vaikutusta asiaan. Syksyisen kaupungin lempipaikaksi muodostui oma lähimetsä Palaiseaussa. Suomalaisten metsärakkauden huomioon ottaen en yhtään ihmettele, että tähän metsään niin kovasti rakastuin. Siitä tuli minulle joka lenkin vakioreitti, paikka ajatuksille ja rauhoittumiselle.Sinne päästäkseen täytyi kivuta kotikadun päästä alkavaa metsäistä, mäkistä polkua, ja kävellä ensimmäiseltä kadulta toiselle. Toisen kadun toinen reuna oli täynnä mitä kauneimpia oranssinsävyisiä puita, ja sen puolestavälistä lähti polku metsään. Se metsä on kaunein syksyinen näky mitä olen eläessäni nähnyt. Lähes jokainen puu oli saanut upean syksyisen värityksen, maa oli täynnä lehtiä ja auringon säteet puiden välissä muuttivat kaiken kimaltavaksi. Muistan kävelleeni metsän lehtipeitteisiä polkuja, kääntyen pieniltä poluilta isoille, miettien, miten luonto voikaan olla näin kaunis. Kaipaan tätä metsää vieläkin. Haaveilin palaavani sinne, mutta tiedän että iso osa metsän taikaa oli nimenomaan syksyn väreissä, eivätkä talven paljaat puut todennäköisesti tekisi kovinkaan suurta vaikutusta.
