Aurinko nousi ennen kuutta, turistilaumat olivat vielä nukkumassa ja Eiffelin edusta oli ihanan rauhallinen. Metrossa musisoitiin. Ilmaisen kävelykierroksen vetäjä puhui selkeästi ja tarpeeksi kovaa, jäi enemmän mieleen kuin Amsterdamin kierrokselta. Kuten vaikka että Eiffeltornin sijaan kannattaa kiivetä kaupungin korkeimpaan, rumaan rakennukseen, koska sieltä näkee Eiffelin, muttei korkeinta rumaa rakennusta. Tai että Mona Lisa on päässyt ensimmäiseksi suurimman pettymyksen tuottavien nähtävyyksien listalle. Käveltiin Notre Damelta Eiffelille. Oli tosi kuuma. Ihmiset chillaili puistoissa ja Seinen varrella. Ne vilkutti meille, kun mentiin illan pimetessä niiden ohi Seinen risteilyllä. Ne tanssi, nauroi ja piti hauskaa. Katsoin niitä, ja ajattelin, että ne on varmaan tosi onnellisia. Öisessä Pariisissa on taikaa. Aamuisessa myös. Ei se taika varmaan päivisinkään mihinkään katoa.
En tiedä kuinka paljon asiasta huutelin blogissa, mutta Pariisi oli miulle tosi erityinen kohde meiän reissulla. Kymmenen vuotta sitten miun täyttäessä 10 ja iskän täyttäessä 50, lähdettiin suvun voimin Pariisiin synttärimatkalle, joka oli tarkoitus uusia kymmenen vuoden päästä. Niiden kymmenen vuoden aikana kehitin siitä itselleni lähes pakkomielteen, miun täytyi päästä Pariisiin. Seuraavien pyöreiden vuosien lähestyessä tuli kuitenkin mutkia matkaan, kuka ei halunnutkaan enää lähteä, kellä ei ollut rahaa ja kellä lomaa. Lopputulos oli että ei lähdetä ollenkaan. Miun sydän murtui. Pariisiin pääsy oli miulle niin tärkeää, että aloin heti miettiä muita vaihtoehtoja. Siinä vaiheessa interrail astui kuvaan, reittisuunnitelmaa muutettiin ja voilà, meillä oli kämppä varattu Pariisiin viikonlopuksi. Ja mie olin onnellinen.
Miun ennakkotiedot Saksasta oli koulun historiantuntien tasoa, en ollut koskaan ennen siellä käynyt enkä edes haaveillut käymisestä. Ei miulla siis mitään Saksaa vastaan ollut, eipä vaan suurempaa kiinnostusta löytynyt. Nyt kuitenkin tän Saarlandin visiitin jälkeen olis mukava lähteä kattomaan Saksasta vähän muitakin paikkoja.
Meitä ajelutettiin läpi kauniiden maisemien paikasta toiseen, sää oli mitä mahtavin ja ruoka hyvää. Ei valittamista!
Utrecht, kaupunki jonka nimen oikeinkirjoittamisen oppimisessa miulla meni varmaan puoli vuotta. Lausua en osaa vieläkään. Utrechtissa vaihdettiin normipyörät tandemiin, enkä kyllä tykänny sitten yhtään. Kuten alempaa videosta voi nähdä, jo pelkkä liikkeellelähtö tuotti miulle suuresti ongelmia, puhumattakaan sitten siitä, miten koko ajan tuntui siltä että nyt kaadutaan. Kirsi tykkäs, mutta mie pitäydyn tästälähin ihan normaaleissa pyörissä.
Tandemista siirryttiin polkuveneilemään kanaaliin, josta taas tykkäsin kovasti! Mikä oiskaan mukavampaa kun chillailla veneessä kauniina päivänä parhaiden kavereiden kanssa.
Utrechtkin oli tosi kiva paikka. En jotenkin osaa ajatella, että se tosiaan on Hollannin neljänneksi isoin kaupunki, Amsterdamin jälkeen se vaan tuntu niin pieneltä. Käytiin myös Utrechtia pienemmässä kaupungissa, Woerdenissa, jossa kylläkin vietettiin aikaa varmaan alle puoli tuntia, joten ehkä sitä ei edes lasketa :D
Nyt meni heti lupaukset uusiks, kun jo kolmannessa reissupostauksessa kuvia on vähän miten sattuu, osa toiselta illalta ja loput sitten siltä kolmannelta päivältä. Niinpä niin, kolmas, ja viimeinen päivä Amsterdamissa. Utrechtiin lähtö oli vähän haikeaa, tykkäsin Amsterdamista. Sen kauniista taloista ja veden välittömästä läheisyydestä kaikkialla. Siitä miten ihmiset pyöräilee joka paikkaan ja siitä, miten ne tekee sen hymyt huulilla. Amsterdamin kanssa ei tullut sitä 'rakkautta ensi silmäyksellä'-efektiä, jonka olen useasti matkustaessani kokenut. Se oli niin erilainen kaikista niistä paikoista joissa olin käynyt, ja on edelleen. Hämmennyin siitä miten skoottereilla ajetaan ilman kypärää, siitä miten jokainen talo ja jokainen kanaali näyttävät ihan samalta, ja siitä, miten se pyörien, autojen, ja ihmisten kaaos voi silti toimia ilman suurempia loukkaantumisia. Erilaisuuteen tottumisessa meni aikaa, mutta aion vielä oppia rakastamaan Amsterdamia.
Ennen lähtöä kerettiin polkea menemään ympäri kaupunkia, ja täytyy myöntää etten hallinnut hommaa kovinkaan hyvin. Opin liikkumaan siellä edellämainitussa kaaoksessa jalan, mutta pyörän satulassa koko homma piti opetella uusiksi. Muutama läheltä piti -tilanne tuli koettua, sekä tietysti yksi kunnon kaatuminen, kun taidokkaasti ajoin katukivien koloon ja kaaduin kumoon. No mutta näitä sattuu, tykkäsin Amsterdamissa pyöräilystä kuitenkin tosi paljon, ens kerralla sit paremmin!
Aurinko nousi ennen kuutta, turistilaumat olivat vielä nukkumassa ja Eiffelin edusta oli ihanan rauhallinen. Metrossa musisoitiin. Ilmaisen kävelykierroksen vetäjä puhui selkeästi ja tarpeeksi kovaa, jäi enemmän mieleen kuin Amsterdamin kierrokselta. Kuten vaikka että Eiffeltornin sijaan kannattaa kiivetä kaupungin korkeimpaan, rumaan rakennukseen, koska sieltä näkee Eiffelin, muttei korkeinta rumaa rakennusta. Tai että Mona Lisa on päässyt ensimmäiseksi suurimman pettymyksen tuottavien nähtävyyksien listalle. Käveltiin Notre Damelta Eiffelille. Oli tosi kuuma. Ihmiset chillaili puistoissa ja Seinen varrella. Ne vilkutti meille, kun mentiin illan pimetessä niiden ohi Seinen risteilyllä. Ne tanssi, nauroi ja piti hauskaa. Katsoin niitä, ja ajattelin, että ne on varmaan tosi onnellisia. Öisessä Pariisissa on taikaa. Aamuisessa myös. Ei se taika varmaan päivisinkään mihinkään katoa.
